8.7.08 Oli Pohjoisten Belgien järjestämä BH-koe Limingassa johon Sinnan kanssa osallistuimme. Odotukset olivat korkealla, mutta niin oli myös jännitys. Oma jännittämiseni näkyi valitettavan selvästi myös koirassa. Menimme ensin paikallaoloon josta Sinna nousi seisomaan ja lähti tulemaan minua kohti. Kun palasin Sinnan luo, se luikki häntä koipien välissä takaisin paikalleen, tiesi ettei olisi saanut mihinkään lähteä. Kytkin koiran ja odotimme, että toinen koirakko suoritti liikkeensä loppuun.

Oma tottelevaisuusosuutemme oli kamalaakin kamalampi. Jännitykseni johdosta Sinna väisteli ihmisryhmäläisiä, mitä ei ole enää aikoihin treeneissä tehnyt! Hihnassa seuraaminen oli onneton, vapaana vapautuneempi ja parempi. Tuomari (Eeva Äijälä) läpäisi meidät tottisosuudesta "rimaa hipoen", kiitos siitä hänelle. Tiedän nyt kompastuskivet joita tulemme harjoittelemaan paljon lisää. Ehkä kumminkin eniten pitää harjoitella jännittämistä yhdessä!

Kaupunkiosuus meni läpi sen sijaan heittämällä. Sinna on kuulemma huomaaton koira. :) Rekisteröi ympäristönsä tapahtumat, mutta ei ole kiinnostunut muista koirista tai lenkkeilijöistä jne.

SinSin oli pitkän päivän jälkeen uupunut, kuten minäkin. Osaltaan otti päähän, että ylipäätään läpäisimme kokeen huonon tottiksen takia, mutta tiedän myös, että työskentely olisi ollut monta kertaa parempaa jos Sinna olisi tottunut minun jännittämiseeni (nämä olivat ensimmäiset kokeemme). Nyt kohti uusia haasteita ja sitä ennen paljon, paljon treeniä! :) Kiitos Liisalle ja Tainalle meidän treeniläisten ohjaamisesta ja ojentamisesta! :) Loppuun hieman todistusaineistoa:

1811505.jpg

1811493.jpg

Kuvat Sari Eskelinen